Tampereen opettajien ammattiyhdistys ry:n säännöt

Nimi, tarkoitus ja toiminta

1 §

Yhdistyksen nimi on Tampereen opettajien ammattiyhdistys. Yhdistyksen kotipaikka on Tampereen kaupunki ja sen toiminta-alueena on Tampereen kaupounki.

Yhdistys kuuluu jäsenenä Opettajien Ammattijärjestö OAJ – Lärarnas Fackorganisation LFO ry:een. Näissä säännöissä käytetään Opettajien Ammattijärjestö OAJ – Lärarnas Fackorganisation LFO ry:stä nimitystä järjestö. Järjestön sääntöjen neljännen (4) pykälän perusteella on yhdistyksellä opettajien ammattiyhdistyspiirin oikeudet ja velvollisuudet ja se osallistuu piirin tavoin läänintoimikunnan toimintaan.


2 §

Yhdistyksen tarkoituksena on toimia

1. Jäsenten oikeudellisen aseman turvaamiseksi, yleisen taloudellisen ja sosiaalisen aseman sekä työolosuhteiden parantamiseksi.
2. Jäsenten ammatillisten ja yhteiskunnallisten vaikutusmahdollisuuksien kehittämiseksi.
3. Opetusalan kehittämiseksi.
4. Hyvän yhteishengen sekä yhteenkuuluvuuden edistämiseksi opetusalalla toimivien keskuudessa.
5. Jäsentensä henkisen ja fyysisen kunnon kohentamiseksi ja ylläpitämiseksi.
6. Opetusalalla toimivien ammattitaidon kehittämiseksi ja jäsentensä muodostamien pedagogisten kerhojen tai yhdistysten toiminnan tukemiseksi.


3 §

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys

1. Valvoo ja hoitaa sopimustoiminnassa jäsentensä etuja.
2. Tekee esityksiä ja aloitteita sekä antaa lausuntoja.
3. Järjestää kokouksia, kursseja, esitelmä- ja luentotilaisuuksia ja järjestökoulutustilaisuuksia.
4. Huolehtii tiedotustoiminnasta jäsenille ja julkisille tiedotusvälineille.
5. Voi toimittaa ja levittää järjestötoimintaa ja kouluasioita käsitteleviä julkaisuja.
6. Voi järjestää jäsenilleen juhlia, kilpailuja ja retkiä.
7. Kantaa jäsenmaksuja ja voi suorittaa varojen keräystä, ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja, perustaa rahastoja ja säätiöitä sekä hankkia toimintaansa varten kiinteää omaisuutta.
Tarvittaessa yhdistys hankkii asianomaisen luvan.

4 §

JÄSENET

Yhdistyksen jäsenenä voi olla yhdistyksen toiminta-alueella opetusalalla tai opetusalan edunvalvontatyössä toimiva henkilö.

Yhdistyksen hallitus voi kutsua kunniajäseneksi yksityisiä henkilöitä, jotka ovat huomattavalla tavalla edistäneet yhdistyksen tarkoitusperien toteuttamista.


5 §

Yhdistyksen hallitus hyväksyy jäsenet.
Päätökseen on oikeus hakea muutosta yhdistyksen varsinaiselle kokoukselle osoitetulla valituskirjelmällä 30 vuorokauden kuluessa päätöksen tiedoksisaannista jättämällä valituskirjelmän mainitussa ajassa hallitukselle. Yhdistyksen tulee pitää jäsenistään jäsenluetteloa.


6 §

Jäsenen, joka haluaa erota yhdistyksestä, on tehtävä ilmoitus eroamisesta kirjallisesti yhdistyksen hallitukselle tai sen puheenjohtajalle tai ilmoitettava eroamisesta yhdistyksen kokouksessa pöytäkirjaan merkittäväksi.

Eroavan jäsenen oikeudet ja velvollisuudet lakkaavat ilmoitusta seuraavan jäsenmaksun perintäkauden päättyessä.


7 §

Jäsenen erottamisesta on voimassa, mitä yhdistyslaissa on säädetty. Tämän lisäksi voidaan erottaa jäsen, joka toimii yhdistyksen tarkoitusta vastaan, eikä saamastaan huomautuksesta huolimatta täytä yhdistyksen määräämiä velvollisuuksia.

Jäsen ei täytä enää jäsenyyden ehtoja, kun hänen virka- tai työsuhteensa yhdistyksen toiminta-alueella muusta kuin työttömäksi jäämisen vuoksi pysyvästi päättyy.

Erottamisen suorittaa hallitus. Erottamispäätöksen voidaan hakea muutosta yhdistyksen varsinaiselle kokoukselle osoitetulla valituskirjelmällä 30 vuorokauden kuluessa erottamispäätöksen tiedoksisaannista jättämällä valituskirjelmä mainitussa ajassa hallitukselle.

Jos jäsen jättää jäsenmaksunsa kolmelta kuukaudelta maksamatta, yhdistys voi katsoa jäsenen eronneeksi.

Eronneella tai erotetulla jäsenellä ei ole oikeutta yhdistyksen varoihin.


8 §

Jäseneksi hyväksytty henkilö kuuluu yhdistykseen, kunnes hän eroaa, hänet erotetaan tai hänet todetaan eronneeksi.

Eläkkeelle siirtyneellä yhdistyksen entisellä jäsenellä on puhe- ja läsnäolo-oikeus yhdistyksen kokouksissa.


9 §

Jäsen suorittaa yhdistykselle yhdistyksen syyskokouksen määräämän kalenterikuukausittain määräytyvän varsinaisen jäsenmaksun. Jäsenmaksu ei saa olla pienempi kuin yhdistyksen järjestölle kultakin jäseneltä suoritettava maksu.

Varsinainen jäsenmaksu määräytyy yhdistyksen syyskokouksen päätöksen mukaisesti prosentuaalisena osuutena jäsenen ansiotuloista. Niiden jäsenten osalta, joilla ei ole ansiotuloja, käytetään maksuperusteena syyskokouksen päättämää markkamäärää.

Varsinaisen jäsenmaksun lisäksi jäsen on velvollinen suorittamaan yhdistyksen kokouksen päättämän mahdollisen ylimääräisen jäsenmaksun.

Kunniajäsenillä ei ole jäsenmaksuvelvollisuutta.


10 §

Yhdistys suorittaa järjestölle tämän päättämän jäsenmaksun.


11 §

Tiedotuksen yhdistyksen jäsenille annetaan kokouskutsuja lukuun ottamatta yhdistyksen kokouksen määräämällä tavalla.


12 §

HALLINTO

Yhdistyksen toimielimiä ovat yhdistyksen kokoukset ja hallitus.


13 §

Jäsenet käyttävät päätösvaltaansa yhdistyksen kokouksissa. Varsinaisia kokouksia pidetään vuosittain kaksi, kevätkokous maalis-huhtikuussa ja syyskokous loka-marraskuussa. Ylimääräinen yhdistyksen kokous pidetään tarvittaessa.

14 §

Yhdistyksen kevätkokouksessa päätetään seuraavat asiat:

I. Kokouksen järjestäytyminen

1. Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri.
2. Valitaan pöytäkirjantarkistajat ja ääntenlaskijat.
3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
4. Vahvistetaan kokouksen työjärjestys.


II. Varsinaiset kokousasiat

5. Käsitellään hallituksen laatima kertomus edellisen vuoden toiminnasta.
6. Käsitellään yhdistyksen tilit edelliseltä kalenterivuodelta ja tilintarkastajien lausunto sekä päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä.
7. Todetaan edustajakokousvuonna järjestön sääntöjen mukaan toimeenpannussa liittoäänestyksessä valitut edustajakokousedustajat ja heidän varajäsenensä.
8. Todetaan edustajakokousvuonna järjestön sääntöjen mukaan toimeenpannussa liittoäänestyksessä valitut valtuuston jäsenet ja heidän varajäsenensä.
9. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.


15 §

Yhdistyksen syyskokouksessa päätetään seuraavat asiat:

I. Kokouksen järjestäytyminen

1. Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri.
2. Valitaan pöytäkirjantarkistajat ja ääntenlaskijat.
3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys.

II. Varsinaiset kokousasiat

5. Hyväksytään yhdistyksen toimintasuunnitelma seuraavaksi kalenterivuodeksi.
6. Määrätään hallituksen puheenjohtajan ja muiden jäsenten kokouspalkkiot ja matkakorvaukset sekä tilintarkastajien palkkiot seuraavaksi kalenterivuodeksi.
7. Määrätään jäseniltä kannettavien jäsenmaksujen suuruus ja kantotapa seuraavaksi kalenterivuodeksi.
8. Hyväksytään yhdistyksen talousarvio seuraavaksi kalenterivuodeksi.
9. Valitaan jokaisena parillisena kalenterivuotena hallituksen puheenjohtaja kahdeksi seuraavaksi kalenterivuodeksi.
10. Valitaan jokaisena parillisena kalenterivuotena hallituksen varsinaiset jäsenet ja heille henkilökohtaiset varajäsenet seuraavaksi kahdeksi kalenterivuodeksi.
11. Valitaan kaksi tilintarkastajaa ja kaksi varatilintarkastajaa tarkastamaan seuraavan kalenterivuoden tilejä ja hallintoa.
12. Päätetään yhdistyksen kokousten koollekutsumistavasta sääntöjen 16 §:n määräysten rajoissa.
13. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.


16 §

Yhdistyksen kokoukset kutsuu koolle hallitus. Kutsu yhdistyksen varsinaiseen kokoukseen on toimitettava vähintään neljätoista (14) päivää ennen kokousta yhdistyksen syyskokouksen määräämässä sanomalehdessä julkaistavalla ilmoituksella tai jäsenille lähetettävillä kutsukirjeillä, tahi työpaikkojen ilmoitustauluille asetetuilla ilmoituksilla. Kutsu ylimääräiseen yhdistyksen kokoukseen toimitetaan samalla tavalla, mutta vähintään viisi (5) päivää ennen kokousta.

Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen varsinaisessa kokouksessa käsiteltäväksi, on se esitettävä perusteluineen kirjallisesti hallitukselle kevätkokoukseen ennen helmikuun ja syyskokoukseen ennen syyskuun loppua.

Mikäli yhdistyksen kokous niin päättää tai hallitus katsoo siihen olevan aihetta taikka vähintään 1/10 yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä ilmoittamansa asian käsittelyä varten vaatii, hallituksen on kutsuttava koolle yhdistyksen ylimääräinen kokous.


17 §

Yhdistyksen hallituksen puheenjohtajan vaali toimitetaan umpilipuin, jos on enemmän kuin yksi ehdokas. Jos joku saa enemmän kuin puolet annetuista äänistä, on hän tullut valituksi.

Ellei kukaan ole saanut ensimmäisessä äänestyksessä ehdotonta enemmistöä, suoritetaan toinen äänestys. Ellei toisessakaan äänestyksessä kukaan ehdokkaista ole saanut ehdotonta
enemmistöä, suoritetaan kolmas äänestys kahden toisessa äänestyksessä eniten ääniä saaneen ehdokkaan kesken. Äänten jakautuessa kolmannessa äänestyksessä tasan, ratkaisee arpa.

Puheenjohtajan toimikausi on kaksi kalenterivuotta.

Puheenjohtajan estyneenä ollessa hänen tehtäviään hoitaa hallituksen varapuheenjohtaja.


18 §

Hallitukseen kuuluu hallituksen puheenjohtaja ja 12 jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

Hallitus valitsee keskuudestaan hallituksen varapuheenjohtajan.

Hallituksen jäsenten toimikausi on kaksi (2) kalenterivuotta.


19 §

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta kokouksiin, joita pidetään tarpeen mukaan.

Kokous on päätösvaltainen, jos puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi vähentään puolet jäsenistä on läsnä.


20 §

Hallituksen tehtävänä on

1. Johtaa yhdistyksen toimintaa.
2. Edustaa yhdistystä ja vastata sen taloudenhoidosta sekä juoksevista asioista.
3. Panna toimeen yhdistyksen kokousten sekä järjestön päätökset.
4. Valmistella yhdistyksen kokouksissa käsiteltävät asiat ja kutsua koolle yhdistyksen kokoukset.
5. Hyväksyä yhdistyksen jäsenet ja erottaa jäsen tai todeta hänet eronneeksi.
6. Ottaa ja erottaa yhdistyksen toimihenkilöt, määrätä heidän tehtävänsä, ja talousarvion puitteissa heidän palkkansa ja palkkionsa.
7. Asettaa tarvittaessa yhdistyksen eri tehtäviä varten jaostot ja toimikunnat.
8. Pitää yhdistyksen jäsenluetteloa.
9. Huolehtia yhdistyksen vuosikertomusten ja tilien laatimisesta sekä tilien tarkastuttamisesta.
10. Lähettää järjestölle yhdistyksen jäsenluettelo ja tilastotiedot edelliseltä kalenterivuodelta järjestön antamien ohjeiden mukaan.
11. Huolehtia jäsenmaksujen suorittamisesta järjestölle sekä
12. Suorittaa muut yhdistyksen toiminnan edellyttämät tehtävät.

Hallitus voi päättää yhdistyksen omaisuuden myymisestä, vaihtamisesta ja kiinnittämisestä.


21 §

NIMEN KIRJOITTAMINEN

Yhdistyksen nimen kirjoittaa puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja jompikumpi yhdessä sihteerin tai hallituksen valitseman muun toimihenkilön kanssa.

22 §

JÄSENÄÄNESTYS

Yhdistyksen hallitus voi tarvittaessa toimeenpanna neuvoa-antavan jäsenäänestyksen.


23 §

MUITA MÄÄRÄYKSIÄ

Äänivaltaa yhdistyksen kokouksissa käyttävät yhdistyksen jäsenet, joilla kullakin on kokouksessa yksi ääni.

Kokouksissa ratkaistaan asiat yksinkertaisella ääntenenemmistöllä, ellei näissä säännöissä ole toisin määrätty. Äänten mennessä tasan ratkaisee vaalissa ja suljetussa äänestyksessä arpa, muissa asioissa se mielipide, johon kokouksen puheenjohtaja on yhtynyt.


24 §

Yhdistyksen luottamustehtävään voidaan valita jäsenmaksunsa maksanut yhdistyksen jäsen.

Luottamustehtävään valitun toimikausi kestää vaalikauden loppuun asti ellei hän sitä ennen eroa tai tule erotetuksi tai häntä sääntöjen 7 §:n 4 momentin nojalla todeta eronneeksi yhdistyksen jäsenyydestä.

Mikäli luottamustehtävään valittu siirtyy päätoimiseksi katsottavaan tehtävään opetusalan ulkopuolelle tai kunnanhallinnon tahi valtionhallinnon palvelukseen hän ei voi tällöin hoitaa yhdistyksen luottamustehtävää.


25 §

Yhdistyksen toiminta- ja tilikausi on kalenterivuosi. Tilit päätetään 31. päivänä joulukuuta.

Tilintarkastajien tulee suorittaa tilien ja hallinnon tarkastus sekä antaa lausuntonta viimeistään viisi (5) päivää ennen kevätkokousta.


26 §

Yhdistys noudattaa toiminnassaan myös järjestön sääntöjä ja ohjeita.

27 §

SÄÄNTÖJEN MUUTTAMINEN JA YHDISTYKSEN PURKAMINEN

Näiden sääntöjen muuttamiseen vaaditaan varsinaisessa tai ylimääräisessä yhdistyksen kokouksessa vähintän kahden kolmasosan enemmistö annetuista äänistä.


28 §

Yhdistys voidaan purkaa samoin edellytyksin kuin sääntöjen muuttamisesta on edellisessä pykälässä määrätty.


29 §

Ehdotuksen sääntöjen muuttamiseksi ja yhdistyksen purkamiseksi voi tehdä järjestö ja yhdistyksen hallitus sekä yhdistyksen jäsen.


30 §

Näiden sääntöjen muuttamiseen vaaditaan järjestön hyväksyminen.


31 §

Yhdistyksen purkautuessa annetaan sen omaisuus sen jälkeen kun mahdolliset velat on maksettu Opettajien Ammattijärjestö OAJ – Lärarnas Fackorganisation LFO ry:lle käytettäväksi opettajien ammattiyhdistystoiminnan tukemiseen tai näiden sääntöjen 2 §:ssä mainitun tarkoituksen edistämiseen yhdistyksen toiminta-alueella.



Helsinki 6.11.1991

ERKKI KANGASNIEMI PENTTI JÄNKÄLÄ
puheenjohtaja järjestöpäällikkö

Sääntöjen muutos rekisteröity yhdistysrekisteritoimistossa 6.4.1993